Bongasin tämän kirjan kirjaston uutuusluettelosta. Tapanani on katsella siitä kirjoja, joita on varattu ahkerasti. Googlaamalla niistä saa nopeasti lisätiedon, ja voikin liittyä varaajien jonon hännille, jos sattuu kiinnostamaan.
Vesa ja Tuula ovat kolmekymppinen pariskunta. Vesa on unelma-aviomies, sillä hän osaa ottaa vaimonsa huomioon paremmin kuin kukaan, ja muistaa häntä jatkuvasti pienillä lahjoilla ja muilla. Parisuhteen idylli järkkyy, kun Vesa jää kiinni uskottomuudesta lähestulkoon mahdottoman yhteensattuman seurauksena. Tovin kuluttua käykin ilmi, ettei kyseessä ollutkaan ainutkertainen tapaus, vaan jotain aivan muuta.
Tuossa on ihan hyvä lähtökohta näytelmälle, ja sellaiseksi Susi sisällä on alun perin kirjoitettukin. Vaikkei tätä tietoa olisi kirjan sisäkannessa kerrottukaan, se olisi ollut helppo arvata, sillä näytelmäisyys paistaa tekstistä läpi pahemman kerran. Lymi tunnetaan paremmin näyttelijänä kuin esikoisromaanikirjailijana. Tästä kirjasta olisi halutessaan voinut tehdä romaanimaisemmankin, sillä nyt sen viehätys on pitkälti henkilöiden dialogin ja repliikkien varassa. Johtuen luultavasti taannoin telkkarissa nähdystä Parasta aikaa -sarjasta, en kyennyt missään vaiheessa lukemista kuvittelemaan Vesaa miksikään muuksi kuin Hissu Hietalahdeksi, ja Tuula oli Lymi itse. Teatterissa henkilöt rakentuvat näyttelijän suorituksen perusteella; ihmiset näkevät omin silmin millaisia he ovat. Kirjassa sama ei onnistu, ja juuri sen vuoksi olisinkin lisännyt siihen kohtauksia, jotka ehkä teatterissa - eritoten komediassa - olisivat tylsiä, mutta kyllä niitä kirjaan mahtuisi.
Susi sisällä yrittää olla komedia. Läpi tekstin tuntuukin kepeä ote ja hauskoja kohtia tulee tuon tuostakin. Mutta samaan aikaan minua ahdisti se tapa, jolla eroava pariskunta kohtelee ja laiminlyö lapsiaan. On selvää, että Tuula on valtavan järkytyksen vallassa, mutta käytännössä hän jättää 9- ja 5-vuotiaat lapsensa oman onnensa nojaan usean kuukauden ajaksi. Katuvainen Vesa yrittäisi kyllä osoittaa lapsillekin huomiota, mutta Tuula ei sitä salli. Lastensuojelukin otetaan esiin yhdessä vaiheessa pitäen itsestään selvänä, ettei sellainen nyt voisi mitenkään tulla kyseeseen, mutta totta puhuakseni minusta Tuula käyttäytyi tavalla, jonka perusteella lasten olisi ollut parempi olla muualla. Lymi tuskin on tarkoittanut tehdä tästä kannanottoa lasten huoltajuuteen erotapauksissa, mutta piirtää esille yhden esimerkin. Missään vaiheessa ei esitetä vaihtoehtoa, että lapset voisivat olla isänkin kanssa, joka parisuhdepuutteistaan huolimatta suoriutunut vanhemmuudesta oleellisesti vaimoaan paremmin. Tämä yksityiskohta on asia, joka nousee romaanissa esille huomattavasti voimakkaammin kuin näyttämöllä, ja se on samalla kohta, jossa Lymin tulisi romaanikirjailijana kehittyä. Näytelmän muokkaaminen romaaniksi ei ole triviaali tehtävä.
Kaiken kaikkiaan Susi sisällä on ihan hyvä yhteenveto eroamisesta. Vaikka esitystapa onkin kepeä, niin mieleen jää se, ettei ero ole kenellekään hyväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti