Roberton kakku

Kun päätin aloittaa blogin pitämisen, oli päällimmäisenä mielessäni ruoka. Jos olisi valtaisan viitseliäs ja aivan liikaa aikaa, niin voisi ihan hyvin blogata muistiin kaikki ateriansa. Valitettavasti jonkinlaisesta realismista on pidettävä kiinni, ja aiheita on karsittava, joten ilmeisesti päädyn sitten kirjoittamaan ainoastaan aterioista ja ruoista, joissa on jotain erityistä.

Ensimmäisen ruokabloggaukseni aihe on minulle epätyypillinen, sillä kyse on makeasta kakusta. Jos minulta kysyy suosikkikakkuani, vastaan epäröimättä kerrasta toiseen samoin: "voileipäkakku". En yleensäkään ole suuri makeiden leivonnaisten ystävä.

Ohessa on kuva Roberton kakusta. Yritin pohtia, olenko koskaan nähnyt kakkua, joka olisi ulkoisesti vielä tätäkin mitättömämpi. En keksinyt. Jos tätä olisi myynnissä jossain kahvilassa, jossa vitriinistä valitaan syötäväksi se paakelssi, joka ulkoisesti eniten houkuttelee, niin olen aika varma että tämä leivonnainen jäisi viimeiseksi, ja sitä ottaisi viipaleen se, joka on tullut kahvilaan lähinnä seurustelemaan, ja hänen seuralaisensa on lupautunut tarjoamaan kahvit. Koska muuta ei olisi tarjolla, olisi pakko ottaa pala tätä, koska ei kehtaisi kieltäytyäkään. Näön vuoksi sitten haukkaisi palasen. Toteaisi ulkonäön pettäneen pahemman kerran, ja söisi hymy kasvoillaan palan loppuun. Kahviteltuaan kävisi katsomassa, mikä leivonnaisen nimi olikaan, ja varmistaisi että sitä on saatavilla toistekin. Seuraavalla kerralla hän tulisi paikalle ajoissa ja unohtaisi kaikki kermaiset houkutukset ja kirkkain värein kiiltävällä hyytelöllä viimeistellyt ihanuudet ja ottaisi epäröimättä viipaleen Roberton kakkua, samalla mielessään tyytyväisyyttä myhäillen, kun muut asiakkaat tietämättömyyttään tyytyvät niihin muihin. Juuri niin; on Roberton kakku, ja on ne muut.

Ruoanlaitossa esillepano on tärkeää. Voidaan ottaa esimerkiksi lähestulkoon mikä tahansa hieno ravintola-annos, ja jos se tarjoillaan ruokalatyyliin kauhalla lautaselle mätkäyttäen, niin siitäkin tulee ruokalaruokaa. Toisella puolella on kotiruoka. Se on konstailematonta ja mätkäytetään lautaselle hellan ääressä, mutta se maistuu hyvältä. Roberton kakku on sitä kotiruokaa. Se on michelin-ravintolan huippuruokaa ala-asteen muovilautaselta tarjottuna. Jos visuaalinen ilme on tärkeää, niin tätä syödään silmät kiinni, mutta takuulla sitä syödään, ja otetaan lisää.


 
Täältä tulee se resepti. Lähteenä on Pieni kakkukirja, jonka kansikuvassa tämä kakku jostain käsittämättömästä syystä oli.

Näitä tarvitaan:
100 g voita
200 g mantelimassaa
2 munaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
(ei lainkaan leivinjauhetta)
1 tl vaniljasokeria
1 dl rusinoita
6 hienoksi silputtua kuivattua aprikoosia
2 rkl konjakkia, viskiä tai rommia

Voitele ja leivitä pieni pyöreä kakkuvuoka - mieluiten irtopohjainen, halkaisijaltaan n. 20 cm. Leikkaa mielellään leivinpaperista pyöreä pala ja aseta se vuoan pohjalle, niin valmiiseen kakkuun ei joudu niin paljon leivänmuruja.

Sulata voi ja pane se sivuun. Raasta mantelimassa karkeaksi ja pane se sivuun. Vatkaa munat ja sokeri todella kuohkeaksi. Lisää siihen sulatettu voi ja sekoita. Kääntele joukkoon mantelimassa (miten se muka käännellään? Se vaati voimaa ja ronskia sekoitusta).

Sekoita pienessä kulhossa vehnäjauhoihin vaniljasokeri, rusinat ja aprikoosisilppu. Sekoita ne kaikki munataikinaan. Mausta valitsemallasi viinalla. Kaada taikina voideltuun vuokaan.
Paista 160 asteen lämmössä n.45-50 minuuttia, jos vuoan halkaisija on 18 cm. Tai suunnilleen 40 minuuttia, jos vuoan halkaisija on 20 cm. (Itse paistoin 20-senttisessä vuoassa 45 minuuttia luettuani ohjeen huolimattomasti, mutta se ei tuntunut haitanneen.)
Tämä kakku jähmettyy jäähdyttyään - sen pitää siksi seistä mieluiten kaksi vuorokautta ennen kuin se tuodaan tarjolle. jos se leikataan ensimmäisenä päivänä, kakusta tulee liian tahmea, vaikka hyvältä se silloinkin maistuu...