Petronius Arbiter: Trimalkion pidot

Kuten kirjan kannessakin sanotaan, tämä teos kuuluu ilmiselvästi klassikko-osastoon. Kirja muodostuu kolmesta osasta: Petroniuksen itsensä kirjoittamasta tarinasta, Edwin Linkomiehen selostuksesta tekijästä, teoksesta ja sen asemasta historiassa sekä alaviitteistä, joita ei ole merkitty erikseen tekstin sekaan, koska niitä on todella runsaasti, ja paikoitellen selitykset veisivätkin kohtuuttoman paljon tilaa.

Trimalkio on vapautettu orja, jolla on ollut menestystä kaupankäynnissä, ja hän järjestääkin pitonsa kerskuakseen vauraudellaan. Suunnilleen kaikki, mikä illan aikana esiin tulee, pyrkii jollain tavalla palvelemaan edellä mainittua tarkoitusta ja ylistämään isännän erinomaisuutta. Jos Trimalkio avaakin suunsa etupäässä ylistääkseen itseään, hän tahtomattaan samalla tuo ilmi oman oppimattomuutensa. Hän viittaa tuon tuostakin historiallisesti tunnettuihin henkilöihin ja taruihin, mutta tosiasiat tahtovat mennä jatkuvasti sekaisin. Petronius kuvaakin Trimalkiota nousukkaan perustyyppinä, miehenä, joka arvostaa rahaa yli kaiken ja haluaa muidenkin arvostavan häntä sen vuoksi. Samalla varakkuuden myötä hän on noussut yhteiskunnallisesti sellaiseen asemaan, jonka tulisi tuoda mukanaan arvostusta, mutta sen Trimalkio itse tekee vaikeaksi kaikella sivistymättömyydellään ja itsekeskeisyydellään. Hautakiveensäkin hän haluaa kaiverrettavaksi itseään kuvaamaan mm. sanat "joka ei koskaan kuunnellut filosofeja". Hän halveksii filosofeja siksi, että heidän tieteensä ja puheensa ei ole käytännöllistä ja arkipäivässä konkreettisesti hyödynnettävissä.

Trimalkion pidot on osa teosta nimeltä Satyricon, jossa on katkelmia huomattavasti suuremmasta teoksesta. Trimalkion pidot on näistä katkelmista kaikkein suurin yhtenäinen säilynyt osa. Linkomiehen kuvauksen perusteella tämä alkuperäinen teos olisi laajuudeltaan useita satoja sivuja pitkä, ellei tuhansiakin. Trimalkion pidot poikkeaa aihepiiriltään ja sisällöltään muusta teoksesta, mikä sai minut henkilökohtaisesti ajattelemaan, onko se mahtanut olla syynä suurimman osan tekstistä kokemaan kohtaloon (siis häviämiseen unholaan). Käsitin muun teoksen olleen pitkälti seksuaalissävytteistä, mikä on jossain historian vaiheessa hyvinkin voinut olla sellainen hirvitys, jota ei ole voitu jälkipolville välittää. Harmi.

Itse tarinasta jäi sellainen jälkimaku, että tämän teoksen historiallinen merkitys on paljon suurempi kuin sen kirjalliset ansiot. Totta puhuakseni olisi ollut kiinnostavampaa lukea vastaavanlainen kuvaus mahdollisimman tavallisista pidoista sen sijaan, että kaikessa on pyritty pröystäilemään. Mutta Petroniuksen tarkoitus ei suinkaan ole ollut tehdä historiallista dokumentaatiota, vaan satiiria sen ajan Roomasta.